perjantai 25. toukokuuta 2012

huonosti käyttäytyvät miehet

Lähdettiin keskiviikkona Lauran vapaapäivän ja minun lakkopäiväni kunniaksi päiväretkelle Sant Pol de Mariin. Aateltiin, että tunnin junamatkan päässä meitä odottaa sinisten vesien lisäksi tervetullut hengähdys Barcelonan hektisyydestä ja tungoksesta, sopivan rentouttava päivä auringon alla. Joo, osittain saatiin kyllä mitä tilanttiin, mutta toisaalta sitten taas ei..

Ensimmäisenä idylliämme pyrki ravistelemaan joku pelle juna-asemalla, joka parkkeeras kylkeen kiinni syömään meitä silmillään ja toistelemaan wanna fuck? lets go fuck! Kello 12 aamulla, ei mitään käytöstapoja. Seuraavaan pelleen törmättiin, kun oltiin ensin tallustettu vihoviimeiselle autiorannalle, täydellisen eristäytymisen toivossa! Ehdittiin juuri pystyttää leirimme omaan pieneen rantapoukamaamme, kun viereen paukkii pello numero 2, levittää pyyhkeensä parin metrin päähän meistä ja riisuutuu nakupelleksi. Nice. Seuraava rantapoukama olisi ollut täysin autio sekin, mutta seurallinen nakupelle päätti tunkeilla meidän rauhaamme, pelle mikä pelle. Siinä se sitten istui kuuloetäisyydellä tuijottamassa, kunnes kaikkien iloksi pelle numero 3 teki hänelle seuraa hetken kulttua. Siitä sitten pelle numero 3kin heitti vaatteensa nurkkaan, mutta tämäpä pelle päättikin ottaa käyttöönsä hieman agressiivisemman taktiikan. Silkan passiivisen tuijottelen sijaan hän ryhtyi siinä poseeraamaan edessämme, kävelytti alastonta yli 70-vuotiasta kroppaansa kaikkialla, minne yritimme katsoa. Seriously. Ei tehnyt vaikutusta. Kerättiin siitä sitten leirimme kasaan, ja siirryttiin seuraavaan poukamaan, toiveena karistaa sukupuolielimet näköpiiristämme. Vaan toiveeksipa se vaan jäi. Pelle numero 2 otti vinkistä vaarin, puki vaatteet päälleensä ja otti hatkat. Mutta pelle numero 3? Hänpä saapui patsastelemaan uudelle rannallemmekin! Ja siinä sitä taas rampattiin rantaviivaa pitkin rinta rottingilla, perse paljaana. Kunnes tämä runkkari istahtaa kivelle parin metrin päähän meistä, ja kyllä, arvaattekin varmaan jo, alkaa siinä estoitta wänkkäämään, samalla kun edelleen tuijottelee meitä. Ja sitten meille riittikin. Toivotettiin runkkari painumaan helvettiin ja uhattiin vielä poliisillakin. Nopeasti sai pelle numero 3kin vaatteet päällensä ja luikki rannalta. Mutta oikeesti! Rauhallinen rentoutuspäivä pikkukylässä! Haluan rahani takaisin..

tässä laura demonstroi lopputunnelmia rannalta. taustalla nähtävissä pari muuta nakupelleä, jotka myös saapuivat rannalle hakemaan rajatonta rusketusta. miehiä hekin, tottakai, ja ikää lähemmäs 70..

Muuten Sant Pol de Mar oli juuri niin kaunis ja hiljainen kylä, mitä olimme odottaneetkin! Miinusta siis vain rantaseurasta sekä itseasiassa rantahiekasta, joka tuntui jalkapohjissa yhtä samettiselta kun miljoona lasinsirua ja rapsutti vaelluksellamme pari ensimmäistä ihokerrosta tiehensä.







Summaan vielä nopeasti muut viimeviikkojen keskeiset tapahtumat:
  • olemme istuneet Flaherty's-irkkubaarissa vähintään kolmesti viikossa syömässä nacho-lautasia ja kannustamassa Suomea maailmamestariksi muiden suomalaisten joukossa. Ei tullut Suomelle voittoa, mutta me saimme muistutuksen siitä, miksi ollaan täällä, eikä siellä. Ihania miehiä nuo suomalaiset F1-turistit, täytyy sanoa.
  • olemme istuneet puistossa nauttimassa auringosta. Yhtenä sunnuntaina nautimme myös mojitosta, sangriasta ja oluesta, jonka jälkeen olikin vain luonnollista pistää merimiespainirinki pystyyn. Kilpailijakunta oli kirjava, mutta paki-bissenmyyjien ehdoton suosikki oli tyttötaistelut, jota he istuivatkin puoliringissä ympärillämme katsomassa. Ja löivät vetoa. Aika usein Lauran puolesta, joka osoittaa kyllä, etteivät he tienneet lajista mitään, sillä keskeistähän merimiespainissa on tasapaino, ja koska Laura oli sinä sunnuntaina meistä kaikista kovin nauttiskelija, hänen tasapainonsa oli vähän kiikun kaakun.. No, onnistuipa minut kuitenkin voittamaan!
  • olemme olleet rannalla ja käyneet jo uimassakin! On kesä, täydellistä! 
  • olen nähnyt arkkitehtia aika lailla, ja riippuen siitä, onko hänellä kivat vaatteet ja hiukset hyvin vai ei, joko pidän hänestä tai sitten ajattelen, että ihan vaan jees tyyppi :) Eilen oli kolee arkkitehti-kauluspaita päällä ja käytiin vielä mainiossa ravitolassakin syömässä, joten tällä hetkellä hän on gallupeissa ihan vahvoilla!
  • olen käynyt työhaastiksessa ja odotan ensiviikolla selviävän, josko työ on minun vai ei. Fingers grossed!
  • en ole käynyt koulussa. Kertaakaan. 

tiistai 1. toukokuuta 2012

tänään on toukokuu

En voi uskoa sitä! Tämän vuoden toukokuu tuo mukanaan 28. ikävuoden, päätöksiä siitä jäädäkkö vaiko lähteä, sekä viimeisen opintolainan nostoerän - kaikki asioita, joita en mielelläni kohtaisi!

Tämä toukokuun ensimmäinen päivä toi mukanaan myös auringonpistoksen ja naurettavat rusketusrajat, niin sinnikkäästi istuttiin tänään Ciutadellassa vappupiknikillä. Paikalle parin puun väliin viritettyjen serpenttinauhojen ja ilmapallojen keskelle oli saapunut noin 20 suomalaista, ja pöytään kaivettiin perunasalaatit, simat, karjalanpiirakat ja erinäiset nöttöset. Meidän poppoon panostus oli noin 50 munkkia, jotka eilen Lauran, Jonin ja Alisan kanssa leivottiin. Suomi nam!

 munkkeja!

 välittyykö teeskennelty ilo?!

 vappumonsteri...

 ..ja sen vauvanasu

Kulunut viikonloppu merkkas myös kuivan kauden päättymistä. Meillä meni kuitenkin niin hyvin se baarien ja juomien välttely, että osittain jatkettiin sitä vielä tänäkin viikonloppuna. Baareissa ei siis vieläkään tullut vierailtua, mutta jokunen kotijuoma kyllä maistettiin.

Ja tosiaan, meiän juhlaton kausi oli siinä mielessä menestys, että onnistuttiin kehittelemään joka viikonloppu jotain sijaistoimintaa, ja välttämään Barcelonankin kaltaisen hullun kaupungin kiusaukset. Tosin meiän sijaistoiminta ei koskaan ollut kovin mielikuvituksellista: no josko vaik jotain ruokaa laittais ja kattois leffan.. Seuraksena kaikki otettiin varmaan pari kiloa painoa lisää terveysviikoiltamme, ja onnistuttiin katsomaan varmaan kaikki katsomisen arvoiset leffat läpi..

Mun auringon kiehuttaneet aivot eivät tällä hetkellä onnistu palauttamaan mieleen mitään kertomisen arvoista viime viikoilta, joten tämän pituinen tämä sitten. Yritän tehdä jotain mielenkiintoista ennen kun seuraavan kerran kirjotan. Loppuun vielä sekalainen otos kuvia.

 jossun vierailulta, mojitoa rosa negrassa

 syötiin ulkona. tai jenni ja kumppanit söi, me käytiin eka hampurilaisilla kioskossa, ja mentiin sitten katsomaan, kun muut söi