maanantai 25. kesäkuuta 2012

espanjalainen juhannus

Olen ymmärtänyt, että Suomessa on kylmää, kosteaa ja ei-niin-kovin-kesäistä. Tästä saatte, tälläistäkin voisi olla:


meillä on kesä! ollaan maatu rannalla parhaan taitomme mukaisesti ja lilluttu jonkhassa terveyssiteiden ja pökäleiden seurana (vesi voisi varmasti olla puhaataampaakin..). Ja kuuma on! Toisinaan jopa sietämättömän, mm. kun kävin koululla tekemässä viimeisen kokeen torstaina, lämpömittari vuorien laaksossa näytti +60. Less is more, aurinko!

Meilläkin oli juhannus. Tykkään toki alkuperäis-suomi-versiosta enemmän, mutta meilläkin oli oikein mukavaa. Aamu, päivä ja alkuilta maattiin rannalla, josta sitten pyörähdettiin kotien kautta muuttumassa ihmisten näköisiksi, ja suunnattiin takaisin rannalle!

 juhannus, versio español, valmiina alkamaan



 rannan juhlijoita

kuuleman mukaan me ollaan allun kanssa siskoksia, koska meillä on samanlaiset hiukset ja nenät. paitsi että meillä ei ole samanlaiset hiukset, eikä varsinkaan nenät..

Rannalla oli juhannus, eli ihmispaljoutta, papatteja, ilotulitteita, iloista tunnelmaa, paljon musiikkia ja taivas täynnä kynttilälyhtyjä. Istuttiin rantahiekalla kello 03:00 asti, suunnattiin siittä lähes autioon keskustaan tanssimaan vielä Jamboreehen tanssimaan, ja siinä se juhannus sitten olikin! Ihan kelpo suoritus!

Tiiättekö muuten kun meikä-bloggari pystyy selailemaan tuolta statistiikka-osiosta kaikkia niitä tapoja, joilla ihmiset ovat löytäneet tiensä näitä kertomuksia lukemaan, niin googlen kautta on tultu muun muuassa seuraavilla hakusanoilla: ranta runkkari, huonosti käyttäytyvät miehet, markus leemets (4 kertaa, lakkaa googlaamasta itseäsi, markus) ja pissakertomuksia (what?). Jotenkin jos noita kattoo niin elämästäni voi saada hieman kieroutuneen kuvan..


torstai 14. kesäkuuta 2012

työtä!

Syntsäjuhlinnat numero kolme sujuivat sopivan villeissä juhlatunnelmissa, ensin alisan casassa ja myöhemmin jamboreen tanssilattialla. "There for you" -biisi tanssittiin kaulakkain ja huudettiin läpi, joni kadotti ystävänsä pariksi tunniksi, mutta ei edes huomannut sitä, sillä hänellä oli niin mukavaa feattaamassa kaikkissa muissa ystäväporukoissa. Melko mainiota siis.


juhlakansaa

Haluatteko sitten kuulla työhaastattelustani? Sepä se vasta koomista olikin! Vastasin siis ilmoitukseen, jossa haettiin englannin kielistä asiakaspalvelijaa. Olin lafkaan ennen haastista jo yhteydessä, ja kyselin hieman minkä sorttisesta työstä on kyse, mutta vastaus oli erittäin ympäripyöreä, eikä viaton mieleni osannut nähdä edessä piilevää vaaraa. Niimpä sitten eräänä torstaina vedin kovat kaulaan, hiukset työhaastattelu-jakaukselle ja suuntasin kohti IssiMedian toimistoa. Vastassa minua odotti erittäin hulppeat toimistotilat sekä mukava englantilaissetä. Siinä me sitten puhuimme mukavia, setä ja minä, lähes puolen tunnin ajan, ennen kuin työnluonne tosiaan paljastettiin: adult entertainment website monitoring. Olipa vaikea pitää sen jälkeen naamaa peruslukemilla! Lähinnä koko loppu haastattelun ajan ajattelin sitä hupasaa hetkeä, kun pääsisin kertomaan ystävilleni missä haastattelussa oikein olen ollut. Samalla setä minulle selittää sen seitsemästä eri työtehtävästä, joita saisin hoitaakseni, kaikki toistaan koomisempia. Ja grande finalena siirrymme siitä tietokoneen näytön ääreen ihastelemaan itse "tuotetta". Pari klikkausta ja härkäsen suuret tietokoneen näytöt täyttyvät erinäisistä runkkareista, joita setä sitten vuorotellen klikkailee suuremmiksi. Ihan jotta vaan saisin selkeän kuvan hommasta. Sain. Pari päivää haastiksen jälkeen lähetin lafkaan mailia, että työllistyin jo muualle, joudutte etsimään jonkun toisen katselemaan 10 tuntia yössä genitaaleja. Ei saatu siveyden sipuli -tiiasta porno-paulaa..

Tänään minulla oli toinen työhaastattelu, jonne tomerana marssin, tällä kertaa hyvin selvillä siitä, millaista työtä haen. Löysin toimistorakennuksen hyvin, astuin hissiin ja pum! sinne jäin! Ei liikkunut hissi ylös eikä alas, ei auenneet ovet, ei vastannut hätäpuhelin. Ja oli kovin lämmin. Viitisen minuuttia saunottiin kolmen pojan kanssa hississä, ennen kuin meidät vapautettiin, ja siitä sitten hikihirviö jatkoi myöhässä työhaastikseensa. En tiedä mitä haastattelijani ajatteli taukoamatta vuotavasta naamastani, mutta itselleni jäi haastattelusta ihan jees kuva, joten toivotaan nyt että nappais! Rahaa rautaperseelle, kiitos!

Ja koulu-uutisia: selvisin! Pääsin läpi mm. kurssin, jonka aloitin kuukauden muiden jälkeen, kävin istumassa ainoastaan kolmella tunnilla ja ryssin ekan kokeen ruhtinaalisesti! Mutta läpi! Nyt on jäljellä enää yksi tentti ensi torstaina ja se on sitten hyvästi UAB! Ei tule ikävä!

Päätän kertomalla, että televisio-viisaudet eivät aina toimi! Muistin nimittäin jostain, luultavasti Gilmoren tytöistä tai Harry Potterista, että labyrintistä selviää ulos niin, että pitää oikean kätensä koko ajan seinässä kiinni, ja seuraa sitä. Menimme Lauran kanssa vapaapäivänä Labyrinttipuistoon. Laitoimme oikean käden seinään kiinni ja seurasimme sitä. Emme löytäneet ulos. Teoriassa oli vika! Parempi on tulevaisuudessakin luottaa vain sattumaan, joka johdatti meidät tälläkin kertaa ulos sokkelosta.

 labyrinttipuisto

 laura visioi reittiä

 selviytyjä!



perjantai 1. kesäkuuta 2012

28

Olen täyttänyt.

(Kiitos kaikille onnitteluista, tunsin oloni erittäin onnelliseksi!)

Synttäripäivä alkoi surkeasti. Matkasin kouluun aamusta vain todetakseni, että en pääse yhtä kurssiani läpi: viimeisellä tunnilla opettaja löi eteemme kotitentin, jonka pääasiallinen sisältö oli toistaa kaikki, mitä luentojen aikana on sanottu. Kaiken ulkopuolisen materiaalin, jopa oman yleistiedon, käyttäminen kielletty. Jotta siihen päättyi sitten lintsauskuningatar-raskin kurssi, sillä toistelepa siinä sitten luennolla käytyjä keskusteluja, kun et ole ollut paikalla. Kirjoitin kyllä herra professorille melko tiukkasanaisen kiitoskirjeen tämän jälkeen, jossa ilmaisin toiveeni siitä, että hän olisi kurssin alussa kertonut kurssin läpäisemisen vaativan 100% läsnäoloa. Ja että mitä pelleilyä se on, että jos tunnilla puhumme border theorysta, en saa mennä kotiin ottamaan asiasta laajemmin selvää, vaan kokeessa saan ainoastaan toistaa ne sanat, jotka herra professori on lausunut. Kauan eläköön itsenäinen ajattelu!

Jotta siitä sitten melko suivaantuneena palasin synttäripäivänä kotiini koulusta ja istuin tietokoneen ääreen taistelemaan 2 000 sanaa paperille kolonialismia käsittelevään esseeseen. Miten typerä tapa viettää synttäreitä! Onneksi kello kuudelta tuli valmista, jolloin nappasin cava- ja sangria pullot kainaloon ja suuntasin Lauralle ja raivohumalaan. Kasattiin joukot kasaan kello 9 mennessä, ja suunnattiin Arc de Triomfille, jossa oli koko ilta tarjolla ilmasia konsertteja. Saavuttiin paikalle kuuntelemaan pari viimeistä, erittäin miellyttää bändiä.

 Allu, Laura ja tyttöjen tämän viikon vieras, Marja


Papi chulo, juhlavetimissään

Konserttien loputtua suunnattiin vielä porukalla Polaroidiin kippistelemään.

 Laura, Marja, Emilio

 Tästä saatte! Arkkitehti kuvassa vasemmalla



Torstaina juhlittiin taas synttäreitä, tällä kerralla syömällä Rita Loungessa. Sain ystäviltä syntsälahjaks pesämunan uutta tatuointia varten! Kuinka miellyttävää!


Ja koska vanheneminen on  niin mukavaa puuhaa, synttäreitäni juhlitaan vielä tänäänkin! Nyt on vuorossa kotijuhlat ensin Alisan casassa, josta suuntaamme mitä luultavimmin vielä Jamborehen tanssimaan. Sanoisin, että 28. vuoteni alkaa melkoisella nosteella :)